
Blogi on muuttanut uuteen osoitteeseen www.annagaram.blogspot.com.
Blogissa ohjeita mm. autenttisen intialaisen kasvisruoan valmistukseen. Kirjoittajana Intiassa asusteleva nainen, joka harjoittelee paikallisen ruoan laittoa ja vaihtaisi mielellään reseptejä muiden kasvisruoan ystävien kanssa. Heikkona myös jälkiruokiin ja leivonnaisiin. Askartelu-, maalaus- ja sisustusjuttuja ilmestyy silloin tällöin. Tervetuloa tutustumaan blogiini!
Ruoka- ja leivontablogit
Jokin aika sitten kiersi blogeissa tällainen keittiöhaaste, ja minun teki nyt mieli ottaa se takaisin esille. Kurkistelu on aina hauskaa! ;-)
Haastan seuraavat blogit samaan tehtävään:
Omat keittiökuvani ovat tämänhetkisestä vuokra-asunnostamme. Perinteisesti intialaisissa asunoissa keittiöt ovat olleet pimeitä, ahtaita nurkkia, jotka ovat olleet lähinnä palvelusväen aluetta. Nykyään on kuitenkin alettu panostaa keittiöihin enemmän, ja uusissa asunnoissa alkaakin näkyä viihtyisiä, toimivia keittioita.
Tämänhetkinen keittioni on ensimmäinen keittiö Intiassa, jossa olen todella viihtynyt – ehkä siksi, että se muistuttaa eurooppalaista keittiota enemmän kuin intialaista! Valitsin jopa asuntomme keittiön perusteella. Vietän siellä sen verran aikaa, että sen täytyy olla viihtyisä ja toimiva.
Eniten pidin tässä keittiössä siitä, että nurkkaan mahtuu keittiönpöytä, jollaista en ole aikaisemmin intialaisissa asunnoissa nähnyt. Ihmiset ihmettelevätkin aina, miksi meillä on kaksi ruokailuryhmää! Selitän sitten heille, että keittiön pöytä on suomalainen kulttuuri-ilmiö. Minusta on ihana syödä aamiaista ja illallistakin ihan kahden kesken keittiössä, eika tarvitse rahdata astioita olohuoneen puolelle. Keittiössä on lämmin tunnelma J
Tässä muutama otos kotimme sydämestä:
Keittiön sisäänkäynti

Jokapäiväiset mausteet säilytän kätevissä Ikean pikkupurkeissa (nimilaput siksi, että monet mausteet ovat hyvin samanvärisiä ja niitä on todella paljon!)
Nurkassa on tärkeimpia työvälineitäni, mixer-grinder eli laite, jossa soseutetaan ja jauhetaan kasvikset ja mausteet.

Jääkaappipakastinta ei intialaiseen tapaan ollut asunnossa etukäteen, joten se piti ostaa erikseen. Jääkaapin ovessa on jänniä koristekuvioita :)

Loput, harvinaisemmat mausteet pidän Ikean rasioissa, joissa on jakajat – todella näppäriä etenkin maustepusseille.

Kuivat ruoka-aineet säilytämme erikokoisissa purkeissa, sillä trooppisissa maissa on trooppisen maan ötökät, jotka paasevat luikertelemaan minne tahansa. Purkit pitää muistaa myos sulkea hyvin!

Verhon takaa loytyy kodinhoitoalue, jossa on pesukone, juomavesikannu ja kisun ruokailupaikka.

Tilaamme muutaman kerran viikossa tällaisen vesikannun läheisestä supermarketista. Tätä vettä käytämme juomista ja ruoanlaittoa varten. Paikallinen vesi käy astioiden puhdistamista varten.

Tässä keittiössa on jopa ulkomailla harvinainen (suomalainen keksinto) kuivauskaappi! Sinne ei tosin kovin monta astiaa mahdu, joten käytän myos alla olevaa telinettä astioiden kuivausta varten.

Kaapeissa on säilytystilaa niin intialaisille teräsastioillemme kuin Iittalan kokoelmillekin.


Uunille ja mikroaaltouunille ei loytynyt keittiötiskiltä tilaa, joten teetimme tämän hyllykön niiden alustaksi. Uuni on tyypillinen intialainen pikku-uuni, joka toimii myös grillinä ja paahtimena. Suurempia uuneja ei täältä valitettavasti loydy, sillä uunin käytto on Intiassa harvinaista. Uunien alla keittokirjoja sekä viihdekone, sillä mikä sen hauskempaa kuin musiikin säestys ruokaa laittaessa!

Kattaus on meillä usein kahden kulttuurin sekoitus – intialaista terästä ja Kartio-lasit!

|
|
En ihmettele, että valitsit asunnon keittiön perusteella. Saman tekisin varmaan minäkin, jos nyt pitäisi muuttaa; on se sen verran tärkeä paikka. Minulla oli ennen aika usein ipodit korvilla, kun laitoin ruokaa, mutta se oli vähän huono vaihtoehto, kun ei sitten kuullut, milloin mikäkin pata porisi ja miten paljon. :-D Siinä mielessä tuo musiikkisysteemisi on varmasti kätevä!
Joo, tuo pussien sulkeminen on Intiassa tosi tärkeää. Ihana kun voi täällä Suomessa jättää myslipussit auki reuhottamaan, ilman että tarvitsee pelätä, mitä sieltä seuraavana päivänä löytää.
Tuo haaste on kyllä mulle aika kääääk! Koska meidän keittiöt niin Suomessa kuin Intiassakin ovat ihan karmeita, ainakin tuohon sun keittiöösi verrattuna. Ei paljon kehtaisi esitellä niitä. Mutta ehkä mä jotain keksin (kiitos haasteesta siis). ;-)
Mukavia kokkailuhetkiä - kyllä tuolla sinun keittiössäsi melkoiset herkut varmasti syntyykin. :-)
Meinasin kysyä miten tyypillinen intialainen keittiö on, mutta Hippu taisikin jo kuitata sen.
Aika erikoisia nuo teräsastiat, kuten myös jääkaapin koristelu.
Kiitoksia, Yaelian!
Tanks, Enttu :)
Enttu ja Merituuli, taisin kylla vahan siistia keittiota tata kuvaa varten...hmph...pidan kylla siistista keittiosta, mutta yleensa tuo tiskiallas pursuaa likaisia astioita!! :-o
Yaelian, tuo vesipullosysteemi ei ole tosiaankaan tyypillinen nakyma suomalaisessa keittiossa. Ja kuivauskaapit on kylla tosi katevia, vaikka ulkomailta tosi harvoin niita loytyykaan.
Kiitokset, Hippu :) Oikeassa olet, minua ei pahemmin intialainen keittio miellyta.
Ja tuo pussien jne. sulkeminen... just tanaan kavi silla tavalla, etta olin laittamassa kauraryyneja kasvisraasteeseen pihveja varten, ja kuinkas kavikaan; koko pihviseos oli taynna pienia monkiaisia. Ala niita nyt sielta poimia...
Ja Hippu, ei haittaa vaikka keittiosi ei ole tiptop, sen takia kiinnostaa ihan nahda etta minkalaisia ja minkamaalaisia harveleita sielta loytyy ;-)
Merituuli, terasasiat on aika erikoisia suomalaisesta nakokulmasta katsottuna. Taalla ne on taas normi! Muuten ne on katevia kayttaa ja pesta, mutta en tykkaa juoda niista, jotenkin vedessa maistuu metalli.
Natalia, ei taalla nyt ihan niin pelottavaa ole! ;-) Mutta ennen kuvan ottoa siistitaan kylla ehdottomasti...
Kiitos Cebic, keittio on pohjoismaalaisen oloinen niin kuin emantakin, hehe! Isanta kayttaa keittiota sen verran vahan...
Bangaloresta, kiitti! Ison uunin olen nahnyt yhdella tuttavalla, mutta se oli kaasu-uuni ja missa kunnossa...
Meilla on iso sahkouuni mutta talla kokemuksella ottaisin kaasu-uunin. Eipahan tarvitsisi aina pelata sahkokatkoksia ;).
Suzhouren, kiitos, mutta vesisailion varia en kylla paassyt itse valitsemaan ;-)
Niin, sahkokatkoksien kannalta tuo sahkouuni on kylla kokko - olet oikeassa!
En ole kuullut tandooriuunista aikaisemmin - tarkoittaakohan se samaa kuin 'gas oven'? Anopillani on sellainen pyorea laite, jota kutsuu gas oveniksi - sen reunalla voi paistaa naanit, paranthat jne. Vaikuttaa ihan kelpo laitteelta, vaikka on ehka hieman vaikea putsata.
Ja öttiäisistä. Täällä Kiinassa niitä on vain vähän, mutta kun pähkinöihin jotain tuossa viikolla ilmaantui, oli kotiapulainen levittänyt päivällä purkin sisällön pöydälle, jotta voin illlalla kotiin palatessani tutkia mitä ötökät ovat. Hmm, taisivat olla jo livahtaneet seuraavaan koloon. Vain joitain kuoria jäljellä.
Ekku, kiitan!
Kiitos kommentistasi, Pullamummi :)
Minusta terasastiat sopivat hyvin intialaisen ruoan syontiin, silla se on melko oljyista, joten terasastiat on helpompi puhdistaa. Mutta itsekaan en pida terasmukeista juomisesta, koska siina tosiaan maistuu teraksen maku - meilla on ihan normaaleja laseja vaan!
Best regards, Natali, CEO of utorrent
online music
It’s good stuff here and I have been looking for such information for many days. Thanks for sharing this information.