
Blogi on muuttanut uuteen osoitteeseen www.annagaram.blogspot.com.
Blogissa ohjeita mm. autenttisen intialaisen kasvisruoan valmistukseen. Kirjoittajana Intiassa asusteleva nainen, joka harjoittelee paikallisen ruoan laittoa ja vaihtaisi mielellään reseptejä muiden kasvisruoan ystävien kanssa. Heikkona myös jälkiruokiin ja leivonnaisiin. Askartelu-, maalaus- ja sisustusjuttuja ilmestyy silloin tällöin. Tervetuloa tutustumaan blogiini!
Ruoka- ja leivontablogit

Perinteinen upma valmistetaan mannasuurimoista, mutta daliasta eli bulgur-vehnästä valmistettu upma on ravinteikas vaihtoehto perinteiselle. Itse valmistin upman painekattilassa, mutta ajalla voi sen valmistaa myös normaalissa pannussa. Resepti on Intian kuuluisimmalta julkkiskokilta, Tarla Dalalilta.
Tarvitset:
Valmistelut:
Valmistus:

Jatketaan joululinjalla, eli tänään oli aamiaiseksi kotoa
tuttu mannapuuro tällä kertaa luumukiisselillä. Valmistin kiisselin samasta
luumumarmelaadista, jota käytin luumurahkaan, ja valmistin kiisselin siten, että
lämmitin ensin veden, jossa oli sokeria ja maissijauhoa suurusteena. Veden
kupliessa lisäsin luumumarmeladin ja maustoin kiisselin vaniljasokerilla sekä
kanelilla.

Tänään olikin vaihteeksi ihan perussuomalaista aamiaista, eli Vilijaanan kauralese-mannapuuroa, jota söin lähikaupasta löytyneestä rypälemehusta tehdyn keiton kera.
Mehukeittoon tuli:
Kiehutin mehun, veden ja sokerin, ja lisäsin jauho-vesisuuruksen ohuena nauhana kiisselipohjaan. Hyvää ja helppoa!

Cheela
Kikhernejauhosta valmistettuja lettuja.
Pohjois-Intialainen aamiainen, joka muistuttaa Etelä-Intialaisia utthapam-lettuja. Itse lisään taikinaan mielelläni vihanneksia, mutta cheelat voi tarjota myös sellaisenaan tai wrap-tyyliin esim. vihanneksilla täytettynä. Cheelan voi tarjota korianterichutneyn tai tomaattichutneyn kanssa, tai miksipä ei kotoisen ketsupin kera!
Tarvitset (n. 6 lettua varten):
1 tl juustokuminan siemeniä
1 tl chilijauhetta
1/3 tl asafoetidaa
Maun mukaan suolaa
Valmistelut:
Valmistus:
Tomaattichutney
Tarvitset:
Valmistelut:
Valmistus:

Upma on periaatteessa intialainen versio mannapuurosta.
Se on valmistettu ravasta (soojista), joka vastaa meidän
mannasuurimoita.
Tarvitset:
Maun mukaan suolaa
Ripaus kurkumaa
1 tl ruskeita sinapinsiemeniä
Valmistelut:
Valmistus:

Poha on Intiassa hyvin yleinen ja suosittu aamiainen. Tässä esimerkki keltaisesta kasvispohasta, joka on valmistettu paperinohuista riisihiutaleista.
Tarvitset:
Valmistelut:
Valmistus: