Höyrystetyt kasvisnyytit.

Momoihin törmäsin ensimmäisen kerran matkaillessani Darjeelingissä, jossa nepalilainen/tiibetiläinen ruoka on suosittua. Momot ovat suosittu ‘snack’ eri puolilla Koillis-Intiaa eli Intian oikeassa käsivarressa, jossa ruokakulttuuri on vahvasti nepalilais- ja kiinalaisvaikutteista.

Momoja on erilaisia: on lihamomoja, kasvismomoja eri täytteillä – peruna, paneer-juusto, raastetut kasvikset… minä päätin kokeilla valmistaa tyypillisiä kasvismomoja kasvisraasteella. Momoja on myös eri muotoisia, ja minä päätin aloittaa helpoimmasta päästä eli puolikuusta. Darjeelilainen ystäväni varoitti minua etukäteen, ettei momoja voi tehdä kuin niille tarkoitetulla höyrykeittimellä - minulla ei moista keitintä ole, mutta päätin joka tapauksessa kokeilla onneani.

Ensin kokeilin valmistaa momoja mikroaaltouuni-idlimuoteissamme. No, momot jäivät aika kuiviksi. Sitten kokeilin kiehauttaa ne kattilassa, ja tällä kertaa ne onnistuivat – tosin piti olla aika varovainen, ettei vesi kiehu liikaa ja momot aukea liiasta kiehumisesta. Maku oli erinomainen, mutta koko olisi voinut olla hieman pienempi – tiedänpähän ensi kerralla!

Miedonmakuiset momot maistuvat hyviltä esim. makeaan chilikastikkeeseen ja erilaisiin tulisiin pikkelseihin ja kastikkeisiin dipattuna.

Taikinaa varten tarvitset:

  • n. 2 dl vehnäjauhoa

  • n. 2 dl vettä

  • ½ tl suolaa

  • 1 tl öljyä

Täytettä varten tarvitset:

  • 1 iso tai 2 pientä sipulia

  • 1 porkkana

  • ¼ kaalia

  • 1 vihreä paprika

  • 2-3 valkosipulin kynttä

  • 1” pätkä tuoretta inkivääriä

  • 3 kevätsipulia

  • Kourallinen tuoretta korianteria

  • Ripaus kurkumaa

  • Maun mukaan suolaa ja pippuria

  • 1 rkl soijakastiketta

Valmistelut:

  • Valmista taikina etukäteen. Sekoita jauhoihin suola ja öljy. Ala lisätä vettä vähitellen samalla vaivaten, kunnes taikina alkaa irrota kulhon reunoista ja olla tasaista ja joustavaa. Säilytä taikinaa n. 1/2 h ajan kannen alla, ettei se kuivu.

  • Kuutioi sipuli pieniksi kuutioiksi.

  • Hienonna valkosipuli, inkivääri, kevätsipuli ja korianteri.

  • Raasta porkkana, kaali ja paprika.

Täytteen valmistus:

  • Lämmitä öljy pannulla. Lisää valkosipuli ja inkivääri.

  • Lisää sipuli, ja kuullota sitä öljyssä hetken aikaa, kuitenkaan ruskistamatta sitä.

  • Lisää kasvisraaste, ja paista muutaman minuutin ajan sekoitellen, ruskistamatta raastetta.

  • Lisää korianteri ja kevätsipuli, ja mausta raaste suolalla, pippurilla ja soijakastikkeella. Sekoita hyvin.

Momojen valmistus:

·         Tapa 1: Kaulitse taikina ohueksi (n. 2mm) taikinaksi, ja ota siitä lasilla pyöreitä paloja.

·         Tapa 2: Jaa taikina n. 10 eri osaan ja pyöritä ne palloiksi, jotka ovat n. tuuman halkaisijaltaan. Kaulitse pallot pyöreiksi ohuiksi (n. 2mm) paloiksi.

(Itse kokeilin tapaa 2, joka oli minulle helpompi, mutta voi valita tavan omien kykyjensä mukaan).

·         Laita lusikalla n. 1 rkl täytettä pyörylän keskelle.

·         Taita toinen puole päälle “puolikuuksi”, ja nipistä reunat sormin kiinni siten, että välistä ei varmasti tule mitään ulos.

·         Keitä momot 2-3 kerrallaan matalalla kiehuvassa vedessä n. 5 minuutin ajan, tai kunnes taikina on kypsynyt. Valmiit momot ovat kiiltäviä ja pehmeitä.

·         Tarjoa momot jonkin tulisen dipin kera.