1240835476_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 


Rapeat juustokuutiot.

Hemmottelin miestäni rasvaisella mutta herkullisella syntymäpäiväaamiaisella. Pakorat ovat suosittuja snackejä eri puolilla Intiaa, ja niitä voi valmistaa niin kasviksista kuin juustostakin (paneer). Samaa reseptiä voi siis soveltaa mihin tahansa kasvispaloihin.

Tarvitset:

  • 200g paneeria (voi korvata esim. kotijuustolla tai valmistaa itse)

  • 2 dl besania eli kikhernejauhoa

  • 1 dl rawaa eli mannasuurimoita (jos haluaa pakoreista rapeita)

  • Ripaus asafoetidaa (hing eli hajupihka)

  • ½ tl chilijauhetta

  • 1 tl mustapippuria

  • 1 tl korianterijauhetta

  • Maun mukaan suolaa

  • Tarpeen mukaan vettä

  • 2-3 dl öljyä uppopaistamista varten

Valmistus:

  • Kuutioi paneer 2 cm * 2 cm kokoisiksi kuutioiksi. Laita syrjään.

  • Valmista leivitystaikina: Sekoita kuivat aineet yhteen. Lisää vettä vähitellen samalla sekoittaen, kunnes taikina alkaa olla tasaista ja melko vetelää.

  • Upota paneerkuutiot taikinaan.

  • Lämmitä runsaasti öljyä kasarissa. Kun öljy alkaa olla kuumaa, tiputa paneerkuutiot varovasti öljyyn ja paista ne kullanruskeiksi.

  • Valuta pakorat esim. talouspaperin päällä ja tarjoa kuumina ketsupin kera.

1240836412_img-d41d8cd98f00b204e9800998ePakodien lisäksi tarjosin sesongin ensimmäisen mangomme viipaleita. Mangon makeus tasapainotti makuja kivasti.