Tämän kertaisella Suomen-reissullani päätin selvittää, mitä intialaisia tuotteita, etenkin mausteita, voi saada Suomesta. Ystäväni ehdotti, että laittaisimme intialaista ruokaa, ja meidän piti tietysti varustautua intialaisilla mausteilla. Kauppakierroksella nuuskin sitten samalla, että mitä mistäkin kaupasta löytyy, ja tein pienimuotoisen listan tuotteista. Toivottavasti listasta on hyötyä muillekin!

2202311.jpg

Parhaaksi kaupaksi osoittautui Hakaniemen Indian Market, josta löytyi lähes kaikki listassamme olleet mausteet. Yllä juustokuminan siemeniä, kurkumaa, korianterijauhetta, amchooria (kuivatusta mangosta tehtyä jauhetta), tummia sinapinsiemeniä, chana masala - mausteseos, chilijauhetta, garam masalaa, inkivääri-valkosipulitahnaa sekä sitä kaivattua asafoetidaa (toisilta nimiltään hing tai hajupihka).

Yllätyksekseni samasta kaupasta löytyi myös papad-korppuja (toiselta nimeltään poppadom tai appalam, kuva alla), jotka olivat samaa merkkiä kuin mieheni suosivat papadit. Papadit ovat melkein valmiita, ne pitää vain paistaa vähässä öljyssä pannulla molemmilta puolilta. Indian marketista löytyi myös esim. monia lajeja linssejä ja papuja, pikkeleitä, jauhoja, intialaisia valmisruokia ja jopa Bollywood-leffoja! Suosittelen lämpimästi käymään Indian Marketissa, jos ihmettelette, että missä Suomen pikku-Intia sijaitsee! Osoite on Hakaniemen torikatu 2.

2202339.jpg

Kulman takaa löytyi myös Vii Voan, joka on pan-aasialainen liikeketju. Vii Voanista löytyy myös monia intialaisia perusmausteita, linssejä, tahnoja jne. mutta kaupan erikoisuus oli mielestäni pikkuruiset sambar-sipulit. joita en ole muualla Suomessa nähnyt. Vii Voanin osoite on Hämeentie 3.

Jasminista Hakaniemen metroasemalta löytyi myös muutamia perusmausteita, linssejä ja papuja, sekä esim. kikhernejauhetta eli besania. Jasminissa myydään myös monenlaisia aasialaisia juustolaatuja, joista etsimme paneeria. Aitoa paneeria emme valitettavasti onnistuneet löytämään, mutta kaupasta löytyi erilaisia feta-juustoja, halloumia ja sekä lampaan, vuohen että lehmän maidosta tehtyjä juustoja. Jos joku osaa vihjata, että mikä juustolaatu olisi lähimpänä paneeria, niin  jättäkää ihmeessä kommentti tähän!

Erikoisketjuista Ruohonjuuresta löytyy hyvä valikoima linssejä, papuja ja jauhoja, kuten besania ja maissijauhoa. Heiltä löytyy myös paria perusmaustetta, kuten kurkumaa ja jeeraa (juustokuminaa). Luomutuotteet sekä reilun kaupan tuotteet ovat heillä hyvin edustettuina.  

Punnitse ja säästä-ketjusta löytyy myös harvinaista asafoetidaa sekä esim. kuivattuja currylehtiä, joita saa yleensä vain yllämainituista erikoiskaupoista. Heiltä löytyy myös juustokuminan siemeniä sekä tamarindi-tahnaa, joita näkee harvemmin.  

Normaaleista kauppaketjuista, kuten K-kaupasta,  saa usein Santa Marian garam masalaa, chilijauhetta ja juustokuminajauhetta.  

Listaa saa täydentää!!