
Blogi on muuttanut uuteen osoitteeseen www.annagaram.blogspot.com.
Blogissa ohjeita mm. autenttisen intialaisen kasvisruoan valmistukseen. Kirjoittajana Intiassa asusteleva nainen, joka harjoittelee paikallisen ruoan laittoa ja vaihtaisi mielellään reseptejä muiden kasvisruoan ystävien kanssa. Heikkona myös jälkiruokiin ja leivonnaisiin. Askartelu-, maalaus- ja sisustusjuttuja ilmestyy silloin tällöin. Tervetuloa tutustumaan blogiini!
Ruoka- ja leivontablogit

Snack maustetuista kikherneistä.
Sundal on tyypillistä katuruokaa Tamil Nadussa, ja usein sitä myydään mm. hiekkarannoilla, jossa ihmiset viettävät vapaapäiväänsä kahlaamalla ja kävelemällä edestakaisin rantaa. Tässä ystävältäni saamani perusresepti sundaliin; mielestäni tähän sopisi hyvin myös silputtu sipuli, ja usein tähän laitetaan myös raastettua kookosta ja linssejä. Samalla reseptillä voi valmistaa sundalin myös maapähkinöistä.
Tarvitset:
Valmistelut:
Valmistus:


Höyrystettyjä kasvisnyyttejä kukkakaalitäytteellä.
Edellisen illan gobhi paranthoista jäi kovasti täytettä, joten päätin käyttää täytteen momoihin. Tällä kertaa momojen muoto oli autenttisempi - nipistely tehdään pystysuunnassa, jotta momot pysyvät pystyssä. Koko oli myös pienempi tällä kertaa - kannattaa siis tehdä taikinapalloista hyvin pieniä ennen kaulintaa, n. 1 1-2 cm halkaisijaltaan. Kukkakaalitäyte maistui hyvältä momoissa, joten momoihin käy siis täyte kuin täytekin maun mukaan. Kaverina oli sweet chili - kastiketta.

Paikkakunnallamme sää on vaihtelevaa ja ennalta-arvaamatonta kuten Britanniassa. Yleensä täällä paistaa aurinko päivittäin, mutta usean hellepäivän jälkeen saattaa tulla yllättävä rankkasade ja ukonilma. Paikalliset suorastaan riemuitsevat sadepäivistä ja saattavat mennä tahallaan ulos sateeseen juoksemaan!
Intialaiseen tapaan täytetyt herkkusienet.
Näihin pikkunaposteltaviin törmää usein paikallisisissa illanviettopaikoissa. Ovat kyllä todella maukkaita ja näitä menee useampi ihan huomaamatta. Täydellistä illanistujaisruokaa siis.
Sienet voi täyttää
Tarvitset:
Valmistelut:
Valmistus:

Intialaista kotijuustoa kiinalaisittain chilin kanssa paistettuna.
Vielä yksi resepti, joka edustaa kiinalaista ruokaa intialaiseen tyyliin ja makuun. Chili paneer on yksi suosikki-alkupaloistani ja hyvin samanlainen maultaan kuin gobhi manchurian eli kukkakaalia kiinalaisittain. Chili paneer valmistetaan siis intialaisesta kotijuustosta, paneerista, jonka voinee korvata Valion kotijuustolla, jos ei sitä kaupasta saa tai jaksa kotioloissa valmistaa.
Tarvitset:
Valmistelut:
Leivitystaikinan valmistus:
Paneerin esipaisto:
Chili paneerin valmistus:

Höyrystetyt kasvisnyytit.
Momoihin törmäsin ensimmäisen kerran matkaillessani Darjeelingissä, jossa nepalilainen/tiibetiläinen ruoka on suosittua. Momot ovat suosittu ‘snack’ eri puolilla Koillis-Intiaa eli Intian oikeassa käsivarressa, jossa ruokakulttuuri on vahvasti nepalilais- ja kiinalaisvaikutteista.
Momoja on erilaisia: on lihamomoja, kasvismomoja eri täytteillä – peruna, paneer-juusto, raastetut kasvikset… minä päätin kokeilla valmistaa tyypillisiä kasvismomoja kasvisraasteella. Momoja on myös eri muotoisia, ja minä päätin aloittaa helpoimmasta päästä eli puolikuusta. Darjeelilainen ystäväni varoitti minua etukäteen, ettei momoja voi tehdä kuin niille tarkoitetulla höyrykeittimellä - minulla ei moista keitintä ole, mutta päätin joka tapauksessa kokeilla onneani.
Ensin kokeilin valmistaa momoja mikroaaltouuni-idlimuoteissamme. No, momot jäivät aika kuiviksi. Sitten kokeilin kiehauttaa ne kattilassa, ja tällä kertaa ne onnistuivat – tosin piti olla aika varovainen, ettei vesi kiehu liikaa ja momot aukea liiasta kiehumisesta. Maku oli erinomainen, mutta koko olisi voinut olla hieman pienempi – tiedänpähän ensi kerralla!
Miedonmakuiset momot maistuvat hyviltä esim. makeaan chilikastikkeeseen ja erilaisiin tulisiin pikkelseihin ja kastikkeisiin dipattuna.
Taikinaa varten tarvitset:
Täytettä varten tarvitset:
Valmistelut:
Täytteen valmistus:

Momojen valmistus:
· Tapa 1: Kaulitse taikina ohueksi (n. 2mm) taikinaksi, ja ota siitä lasilla pyöreitä paloja.
· Tapa 2: Jaa taikina n. 10 eri osaan ja pyöritä ne palloiksi, jotka ovat n. tuuman halkaisijaltaan. Kaulitse pallot pyöreiksi ohuiksi (n. 2mm) paloiksi.
(Itse kokeilin tapaa 2, joka oli minulle helpompi, mutta voi valita tavan omien kykyjensä mukaan).


· Laita lusikalla n. 1 rkl täytettä pyörylän keskelle.

· Taita toinen puole päälle “puolikuuksi”, ja nipistä reunat sormin kiinni siten, että välistä ei varmasti tule mitään ulos.
· Keitä momot 2-3 kerrallaan matalalla kiehuvassa vedessä n. 5 minuutin ajan, tai kunnes taikina on kypsynyt. Valmiit momot ovat kiiltäviä ja pehmeitä.
· Tarjoa momot jonkin tulisen dipin kera.


Sientä Intialaisittain.
Sieni ei ole yleinen intialaisissa subzeissa, mutta ravintoloissa ja pubeissa sitä näkee alkupalana tai tapasina silloin tällöin. Tawa mushroom maistuu hyvältä juomien kera, ja sen lisukkeena voi tarjota esim. valkosipulipatonkia - nälkäkin lähtee!
Tarvitset:
½ tl chilijauhetta
½ tl garam masalaa
½ tl jeerajauhetta (juustokumina)
½ tl korianterijauhetta
Maun mukaan suolaa
Valmistelut:
Valmistus:


Kikhernejauhosta valmistettu höyrystetty suolainen kakku.
Dhokla on tyypillinen osa ateriaa luoteis-Intiassa, mutta on yleinen myös snackinä. Dhoklasta tulee hieman mieleen leipä, mutta koostumukseltaan se muistuttaa enemmän kakkua. Dhoklat ovat helppo valmistaa ja maistuvat hyvältä erilaisten chutneyjen kera.
Taikinaa varten tarvitset:
Tadkaa (mausteöljyä) varten tarvitset:
Koristelua varten:
Kostutusta varten:
Valmistus mikroaaltouunissa:

Linssitäytteinen paistettu leivonnainen.
Kachori on samosan sukulainen, upporasvassa paistettu leivonnainen, joka on kasvisten sijaan täytetty maustetuilla linsseillä. Kachori maistuu hyvältä esim. tamarindichutneyn kera (kuvassa).
Täytettä varten tarvitset:
- ½ tl chilijauhetta
- 1 tl korianterijauhetta
- ½ tl jeeraa (juustokuminajauhe t. siemenet)
- ½ tl garam masalaa
- (1 tl chaat-mausteseosta)
- Maun mukaan suolaa
Taikinaa varten tarvitset:
Valmistelut:
Valmista täyte:
Valmista taikina:
Valmista kachorit:
Huom! Jos täytettä jää yli, voi siitä valmistaa esim. täytettyjä paranthoja tai pureja.

Paani puri on Intiassa joka kadunkulmasta tuttu snack. Se koostuu purista (upporasvassa pulleaksi paistettu ontto minileipä), johon tehdään sormella reikä ja täytetään papu-perunasoseella. Purin sisälle kauhotaan ämpäristä paania (pani=vesi, maustettua vettä). Paani puria myydään kaduilla kärryissä, joiden luona parveilee monesti paljonkin ihmisiä. Jokaiselle annetaan käteen kerrallaan yksi puri, joka laitetaan sitten suoraan kokonaisena suuhun. Yksi asiakas saa useamman purin, ja viimeiseksi nautitaan ihan vain kuiva puri.
Vaikka oudolta ehkä kuulostaakin, paani puri on herkullista katuruokaa. Varovaisena ulkomaalaisena en kuitenkaan itse uskalla katukärryistä paani puria maistella, sillä paanin vesi on kylmää eikä välttämättä kaikista hygieenisin vaihtoehto; tällä kertaa taiteiltiin paani puria ihan kotioloissa. Valitettavasti näitä mini-pureja ei (kuulemma) voi valmistaa normaalissa kasarissa kotioloissa, joten ostimme kaupasta ison pussin valmiita pureja. Tässä kuitenkin mielenkiinnon vuoksi selostan, miten paani purin voi (intialaisissa) kotioloissa valmistaa.
Täytettä varten tarvitaan:
Täytteen valmistus:
Paani-vettä varten tarvitaan:
Paanin valmistus:
Tässä kuva täytetystä paani purista matkalla suuhun:

Herneillä täytetty perunapihvi.
Tikkissä kyse ei ole suinkaan sairaalatoimenpiteistä, vaan eräänlainen paistettu snack-ruoka. Olette saattaneet kuulla ruoasta ‘chicken tikka’, ja aikaisemmin valmistamani paneer tikka on samantapainen snack. Tikki on itse asiassa tikka-sanan monikko.
Aloo tikki nautitaan yleensä jonkin chutneyn tai ketsupin kera. Perinteisemmin se valmistetaan upporasvassa paistamalla, mutta itse tein pihvit uunissa paistaen.
Tarvitset:
Ripaus asafoetidaa (hing eli hajupihka)
½ tl juustokuminajauhetta (jeera)
Ripaus kurkumaa
½ tl chilijauhetta
½ tl garam masalaa
½ tl amchooria (kuiva mangojauhe)
Maun mukaan suolaa
Valmistelut:
Valmistus:

Tarvitset:
Valmistelut:
Valmistus:

Rapeat juustokuutiot.
Hemmottelin miestäni rasvaisella mutta herkullisella syntymäpäiväaamiaisella. Pakorat ovat suosittuja snackejä eri puolilla Intiaa, ja niitä voi valmistaa niin kasviksista kuin juustostakin (paneer). Samaa reseptiä voi siis soveltaa mihin tahansa kasvispaloihin.
Tarvitset:
Valmistus:
Pakodien lisäksi tarjosin sesongin ensimmäisen mangomme viipaleita. Mangon makeus tasapainotti makuja kivasti.

Intialaisittain marinoidut juusto-kasvisvartaat.
Tarvitset:
Valmistelut:
Valmistus:

Maustetut cashew-pähkinät.
Tänään valmistin masala kajua,
ja heti sen jälkeen huomasin, että ’blogikollegani’ Hippu oli valmistanut saman
snackin täsmälleen samaan aikaan! Ja erikoisinta tässä oli se, että hänen
reseptinsä oli melkein sama! Oma reseptini on anopiltani peräisin.
Tarvitset:
Valmistus:
Meillä on työpaikalla tapana hemmotella kollegoita omien synttäreiden kunniaksi. Tällä kertaa valmistin melko jouluisia herkkuja, muun muassa seuraavia:
Rommikuulat
Arabian maustekakku
Joulupiparit
Maustetut cashewt




Gobhi Manchurian eli kukkakaalia manchurialaisittain
kuuluu sarjaan ’kiinalaisia ruokia’ intialaiseen makuun. Gobhi Manchurian on
suosittua katuruokaa, ja se esiintyy usein alkupalana
ruokalistalla.
Tarvitset:
Valmistelut:
Valmista leivitystaikina:
Paista kukkakaali:
Valmista marinadi:
Huom! Gobhi Manchurianista
voidaan valmistaa myös pääruoka-subzi lisäämällä marinadiin maissijauho-vesisuuruksen.
Kastikkeen voi tarjota esim. vihannesriisin tai intialaisten leipien kera.

Intialaisissa ravintoloissa
tarjotaan usein alkupalana etikkasipuleita. Mikäs siinä, kun
voi napostella sipuleita ja korppuja kurnivaan mahaan ruokaa odotellessa!
Etikka vie vahvan sipulin maun
pois, ja nämä makupalat maistuvat myös minulle, joka yleensä vältän raakoja
sipuleita. Paikalliset pikkuruiset sambar-sipulit (yllä) sopivat erinomaisesti
etikkasipuleiksi, mutta mikäli niitä ei ole saatavilla, voi käyttää normaaleja
pieniä punasipuleita (alla).
Leikkaa sipulit neljään osaan. Mausta ne suolalla ja etikalla maun mukaan. Sekoita, ja anna muhia parin tunnin ajan. Tarjoile alkupalojen kera.

Maharashtrasta kotoisin oleva
ruokalaji, joka on nykyään suosittu ’snack’ joka puolella Intiaa. Meillä
laitetaan tätä kuitenkin illalliseksi. Pav bhaji koostuu kahdesta osasta:
vaaleat pav-sämpylät ja bhaji-vihannesmuhennos. Kätevä ruoka, johon voi sulloa
melkein mitä vain vihanneksia kenenkään huomaamatta! ;-)
Tarvitset:
Mausteita:
Valmistelut:
Valmista bhaji:
Valmista pav:

Joka tilanteeseen sopiva välipala ja herkku. Monen suosikki!
Tarvitset:
· 3 perunaa
· 1 dl herneitä
· 2 vihreätä chiliä
· 1 ½ dl vehnäjauhoja
· Maun mukaan suolaa
· Öljyä
· ½ dl vettä
· Mausteet:
1 tl kuminansiemeniä
1 1/2 tl korianterijauhetta
maun mukaan suolaa
1 tl garam masalaa
½ tl amchooria
Valmistelut:
· Keitä perunat ‘al dente’. Leikkaa ne pieniksi kuutioiksi.
· Silppua chilit pieneksi silpuksi, jättäen siemenet pois.
Valmista taikina:
· Sekoita astiassa jauhot ja maun mukaan suolaa.
· Lisää seokseen n. 1 ½ rkl öljyä.
· Sekoita, ja lisää vesi.
· Muokkaa taikinaa käsin, kunnes se on tasaista ja kimmoisaa.
· Anna taikinan levätä kannen alla n. 20 minuutin ajan.
Valmista täyte:
· Lämmitä öljy pannulla. Ruskista kuminansiemenet öljyssä.
· Lisää herneet ja chilit.
· Kaada sekaan korianterijauhe ja garam masala, ja sekoita hyvin.
· Lisää peruna, ja anna paistua matalalla lämmöllä sekoitellen parin minuutin ajan. Lisää amchoor, sekoita ja ota pois liedeltä.
Valmista samosa-taskut:
· Muotoile taikinasta pitkulainen pätkä, ja leikkaa se kolmeen osaan.
· Pyöritä paloista kämmenellä palloja, ja litistä ne nyrkillä alas.
· Kauli palloista alustalla ohuita ja pyöreitä lettuja, halkaisijaltaan n. 15 cm kokoisia. Taikina saattaa olla hieman jäykkää, mutta älä huolestu – sieltä se vähitellen tulee!
· Leikkaa lettu keskeltä poikki, niin että alustalla on kaksi puolikuun muotoista taikinanpalaa. Pidä puolikuuta kämmenellä suora puoli ylöspäin ja muotoile siitä tuutti. Kiinnitä seinämät vedellä kiinni hyvin, jottei täyte pursua ulos tuutista.
· Täytä tuutti peruna-herneseoksella, ja sulje yläreunat kiinni vedellä sivellen. Kolmionmuotoinen samosa on valmis!

Paista samosat:
· Kuumenna syvällä pannulla runsaasti öljyä – n. 10 cm. Öljy on tarpeeksi kuumaa sitten, kun pieni pala taikinaa ruskettuu nopeasti (kannattaa kokeilla ensin).
· Asettele samosat reikäkauhalla öljyyn, ja paista niitä keskilämmöllä pari kertaa käännellen, kunnes ne ovat kullanruskeita.
· Valuta reikäkauhalla ja nosta talouspaperille valumaan.