Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Blogi on muuttanut uuteen osoitteeseen www.annagaram.blogspot.com

Blogissa ohjeita mm. autenttisen intialaisen kasvisruoan valmistukseen. Kirjoittajana Intiassa asusteleva nainen, joka harjoittelee paikallisen ruoan laittoa ja vaihtaisi mielellään reseptejä muiden kasvisruoan ystävien kanssa. Heikkona myös jälkiruokiin ja leivonnaisiin. Askartelu-, maalaus- ja sisustusjuttuja ilmestyy silloin tällöin. Tervetuloa tutustumaan blogiini!

Kiitos pohjasta
Eco
Selaajaa
Kerro muille
Bookmark and Share
12.08.2010 - 20:29

Askartelua taas pitkästä aikaa! Olen kyllä askarrellut tässä jonkin verran, mutta en ole tullut laittaneeksi blogiin osaksi siksi, että leikekirjan sivut ja monet korteista ovat olleet henkilökohtaista matskua. 

Tänään lähti tällainen hempeä kortti ystävälle, joka on saanut tyttövauvan. Inspiraationa kaikki tyttömäinen, vaaleanpunainen ja hempeä! 

04.06.2010 - 17:51

Ihana päällikkömme työpaikaltamme lähtee Milanoon töihin. Läksijäisiksi tekaisin hänelle hieman hänen tyylisensä goottilaissävytteisen kortin. Kuva esittää Milanon katedraalia. 

Boordi- ja kukkatarrat ovat Tiimarista. Sisäpuolelle laitoin valkoista käsintehtyä paperia, johon tulostin viestimme mustalla värillä.

28.04.2010 - 16:54

 Voitin ensimmäistä kertaa arvonnassa Miss Moonbeamin blogissa. Postista tupsahti tänne Intiaan saakka hieno palkinto, joka sisälsi kaikenlaista nättiä askarteluun liittyvää: silkkilankoja, nappeja, koristepapereita, paljetteja, nimikylttejä, lahjakortin, tarraboordin, ym.
Suurkiitokset Miss Moonbeamille!!
En olekaan vähään aikaan postannut askartelujani. Palkinnon tarvikkeista sain aikaiseksi hassun kortin pikku-miehelleni, joka täytti 30 v. :)
04.04.2010 - 11:37

Meidän pääsiäiseemme kuuluu rairuohon kasvatus ja kananmunien maalaaminen ja syönti. Tänä vuonna pääsiäisaamiaisemme näytti tältä (ruoho on vielä vähän vaiheessa).

Mukavaa pääsiäistä blogini lukijoille!

 

24.12.2009 - 12:46

Paketoinnin merkeissä toivotan kaikille lukijoilleni oikein mukavaa, rauhallista - ja tietenkin makoisaa joulua!

09.12.2009 - 16:58

Tälläisiä tällä kertaa…

 

23.11.2009 - 16:31

Vihdoinkin korttiurakka on alkanut. Inspiraatio on tullut tällä kertaa lähinnä saatavilla olevista materiaaleista, ja siksi jokainen kortti on erilainen… tässä muutama – myöhemmin lisää!

Valkoiseen kolmiokuuseen olen kohokuvioinut pieniä kuusia.

Allaolevan kultaisen kortin kuvitus on lahjapaperista.

Tässä kortissa värit näyttelevät pääosaa.

Lumihiutaleita paljeteista hopeisella taustalla.

Hauskoja askarteluhetkiä muillekin korttifaneille!

30.08.2009 - 13:23

 

Aikaisemmin lupasin laittaa maalauksiani, ja nyt tuli sopiva hetki. Alla kolme harjoitustyötäni taidekoulusta. Kaikki ovat kankaalle maalattuja öljyväritoitä. Aloittelijoita tässä vielä ollaan.


Maisema’ (jäljennös)

Lotus’ (jäljennös)



Buddhan mietteitä’ (oma teos)

 

Valitettavasti valokuvat eivät tee oikeutta teoksille - värit ovat vaihtuneet ja yksityiskohdat ovat hieman pimennossa. Pitänee yrittää uudelleen.


 

20.07.2009 - 10:49

Ostin pari rottinkikoria kotia varten ja luonnonvalkeaa puuvillakangasta. Ompelimme anopin kanssa kankaasta vuorauksen koreille ja solmimme koristukseksi vanhaa pitsinauhaa. Säilytän koreissa tällä hetkella wc-paperirullia ja pyykkipoikia.

Pieni kori

Isompi kori


17.07.2009 - 12:25

Suoritin blogini 1-vuotisarvonnan Excelin taulukkolaskennassa, ja voittajaksi selvisi RIHA Valuraudalla-blogista. Onnittelut Rihalle!  

Riha kommentoi näin:

Hei, loistoblogi! Onnea vaan ensimmäisen vuoden johdosta.

En osaa vastata minkä intialaisen ruoan haluaisin oppia valmistamaan, kun kaikista tuntuu olevan niin miljoona tapaa tehdä "sama" ruoka. Ei se ole niinkään että mitä tehdään, kunhan se tehdään hyvin :)

Leipäresepteistäsi innostuin ihan toden teolla ja aloitin heti kokeilemalla bhatturoita. Hyviä tuli, kiitoksia vaan!

 

Palkinnoksi lähetän Rihalle koristelemani “maustearkun”, joka sisältää intialaisen ruoan perusmausteet:

  • Chilijauhe
  • Korianterijauhe
  • Kurkuma
  • Garam masala
  • Jeera
  • Hing

Noilla perusmausteilla voi valmistaa melkeinpä minkä tahansa kasvisruokalajin blogini subzi-osastolta.

Lisäksi arkusta löytyy sinapinsiemeniä, ajwainia, kardemumma-palkoja, sabzi masalaa (yleismauste kasvisruoille), sultana-rusinoita, inkivääri-valkosipulitahnaa, kookosmaitojauhetta (kurma-tyylisiin ruokiin) sekä papad-korppuja lisäkkeeksi.


Onnittelut voittajalle!

Kiitokset myös muille osallistuneille kommenteistanne ja oikein hauskaa viikonloppua!


28.06.2009 - 11:35

 

Kenkäkaappimme pursusi liitoksistaan, joten päätin tehdä kengille lisätilaa ja päällystää muutaman kenkälaatikon näteillä lahjapapereilla. Nyt nämä kenkälaatikot kenkineen istuvat kenkäkaapin päällä ja näyttävät ihan näteiltä siinä. 

 

Kisu tutkiskelee uteliaana laatikoita. 

25.04.2009 - 18:40

Tälläisiä kortteja tällä erää. Ohjeen löysin täältä, ja siitä sitten sovellettiin.

Etupuoli


 

24.11.2008 - 14:48

Tällaisia kortteja tällä erää!

 

 

Rudolphan se tässä!

 

 

Partridge in a Pear Tree... 

 

 

Kuuraparta

 

 

Petteri toisinpäin 

 

 

Tietäjä tähtenä

 



Lisää lintuja...

 

Korttien sisäpuolella on tulostettuna kuhunkin kuvaan liittyvän joululaulun sanat ja toivotukset. 



06.11.2008 - 20:11

Kehitin parista joutavasta valkoisesta kartonkirasiasta söpöt korurasiat, joihin aion laittaa koruja lahjoiksi. Maalasin rasiat akryyliväreillä ja kiillotin ne vahalla. Koristelin rasiat etnisin kuvion, kangas- ja pitsinauhoin sekä paljetein.

06.11.2008 - 19:14

Tein anopilleni diwaliksi tällaisen ison kangasmaalauksen. Kuvan on alunperin piirtänyt anoppini, ja se esittää värikkäästi pukeutunutta kansanmuusikkoa. Maalasin kuvan akryyli-kangasväreillä ja koristelin sen simpukoilla, paljeteilla, pikkupeileillä , kangasnauhoilla sekä riliimoilla.

Vähän yksityiskohtia:










06.11.2008 - 18:55
Ruoanlaiton lomassa tulee askarteltua aika usein , joten olen päättänyt avata erillisen kategorian askartelujutuille. Vedän koulussa askartelukerhoa, joten askartelujuttuja tulee mietittyä viikottain. Olen myös aloittanut maalausharrastuksen viime aikoina, joten saatan esitellä joitakin tuotoksiani aina silloin tällöin. Inspiraatiota tulee nykyään aika paljon Intiasta, josta löytyy vahvat taide- ja käsityöperinteet. Katukuvassa näkyy hyvin paljon värejä, joten inspiraatiosta ei ole pulaa!